Jokainen voi ryhtyä toimeen. En henkilökohtaisesti maksa mitään laskuja, joissa nimi, joka minulla on syntymätodistuksessa tulee kirjoitettuna ISOILLA KIRJAIMILLA. Strawman! Tässä selitetään, miten se toimii USA:ssa. Mutta kaikki valtiot ovat yrityksiä ja toimivat samalla tavalla. Myös Suomi!
Lamuuria.live keskustelufoorumissa voi esittää lisäkysymyksiä ja järjestän ZOOM-kokouksen lähiaikoina, johon pääsevät osallistumaan Lamuuria.live kanavan jäsenet. Jäseneksi voi liittyä Kaupassa!
Luonnon oikeuden vastaisesti toimivat firmat menevät kohta konkurssiin, kun ei tule enää tuloja ja siellä olevat työntekijät irtisanoutuvat, kun heille selviää tämä petos. Tilanne muuttuu siis automaattisesti ajan kuluessa. Energia on todellisuudessa ilmaista. Teknologia on ollut olemassa jo pitkän aikaa. Meille ei vaan ole sitä kerrottu.
Sähköt meni asunnostani vähän aikaa sitten, mutta kyllä sitä kesällä pärjää ilman sähköjä. Luovuutta tarvitaan, niin ja kaasugrilli ja paristolla toimiva LIDL:stä ostettu työmaavalaisin ;o). Sota-aikana sähköttömyyttä on ollut vuosikausia ja ihmiset selviävät ja samalla oppivat uusia taitoja. Ihminen on parhaimmillaan silloin, kun tulee painetta ulkopuolelta! Helppo elämä turmelee helposti ja tekee saamattomaksi! Vanha Rooman imperiumi on aika hyvä esimerkki. “Leipää ja sirkushuveja” Muistuttaa muuten kovasti tätä aikaa.
Jonkin aikaa tulee laittaa itsensä likoon ja kokea hiukan epämukavuutta, muuten ei muutosta tule vuosituhansia kestäneeseen tilanteeseen.
Jos olette katsoneet uutisia viime aikoina, niin odotettavissa on pitkiä aikoja ilman sähköä, ns. “energiavajeen” vuoksi. Energian hinnan nousu on jo niin nopeaa, että ihmisillä ei ole kohta varaa ostaa sähköä muutenkaan. Sähkönjakelun keskeyttäminen tulee tapahtumaan vielä syksy-talviaikaan! Uusi valmiuslaki on tulossa voimaan 1.8.2022 Bono kertoo tokentubessa!
Samanaikaisesti suunnitelmissa on kansalaisten välisten yhteyksien vähentäminen monin eri tavoin. Emme voisi olla yhteydessä toisiimme puhelimitse tai netin välityksellä sisäiseen turvallisuuteen vedoten! Tulossa on taas jokin ihmeellinen variantti, tai sitten ilmastonmuutoksen tai polttoaineen säännöstelyn vuoksi yksityisautoilua hankaloitetaan ja/tai kielletään. Kaikki selitetään ulkoisella uhalla! (Venäjä, Venäjä, Venäjä!)
Me emme ole orjuuttamme huomanneet. (meidän olkiukolla tehdään muuten osakekauppaa pörssissä) laittamalla syntymäajan sinne yläosassa olevaan suurennuslasiin saat selville kuinka monta kertaa sinusta tehdystä olkiukosta on muodostettu kaupan kohde. esim.(12-10-77-036S)
. Emme myöskään tiedä, tai muista ketä me todellisuudessa olemme. Se muistin palauttaminen on oikeastaan sielumme oppimatkan tärkein tehtävä. Tämä olkiukko on vaan yksi Matrixissa oleva oppiläksy. Mutta hyvä että tietoisuus on voimakkaassa nousussa siitäkin asiasta.
Olen miettinyt kauan aikaa, että kannattaako meidän oikeastaan pelata lainkaan tätä peliä. Ne jotka sitä peliä pelaavat menevät samaa aikalinjaa pitkin negatiivisen puolen valinneiden kanssa. Siellä on vallalla Satanistinen/Arman AI-tietoisuus. Qfs ja Kiinasta tuttu kansalaisten täydellinen hallinta! Gafeiinioksidin avulla ihmisten tietoisuutta häiritään muunnetaan tekoälyn avulla ohjattavaksi yhteiseksi tietoisuudeksi(Star Treck Ensimmäinen yhteys kannattaa katsoa) Kiinasta tuttu Social Credit System tulee voimaan vähitellen! “Et omista mitään ja olet onnellinen”
https://www.weforum.org/about/klaus-schwab
Mitä jos lopetamme sen pelaamisen. Ne jotka haluavat saavat tietysti jatkaa matrixissa ja pelata keskenään mm, siellä oikeudessa….. Matrix poistuu itsestään, kun ei syötä sinne energiaa. Oikeudet ovat myös yrityksiä! Niin ja Poliisilaitokset!
Me vapaat sielut olemme vaan eri taajuudella ja tietoisuudessa silloin. Orgaanisen Kristustietoisuuden valinneet rakastavat toisiaan ja auttavat yhteisön sisällä toisiaan ja odottavat niitä läheisiään, jotka ovat vielä mielensä vankina. Uskon, että elämme rinnakkain ja me olemme turvassa ja muodostamme yhteisöjä joissa asumme. Elämä tulee olemaan hyvin erilaista kuin nyt, mutta parempaa!
Tarvitsemme tässä hetkessä ylösnousseitten mestareiden tietoisuuden ilmentymiä.
KRISTUSTIETOISUUS: Pyyteetön Rakkaus, yhdistettynä anteeksiantoon, myötätuntoon ja parantamiseen.
BUDDHATIETOISUUS: Pyyteetön Rakkaus yhdistettynä mielen tyyneyteen.
KHRISNATIETOISUUS: Pyyteetön Rakkaus yhdistettynä yhteisön voimaan ja ykseyteen. Olemme kaikki samaa Luojan tietoisuutta, joten autamme toisiamme aina kun se on mahdollista.
Namaste!
Vapaa sielu!