MIKROVERENKIERTO! MIKÄ SE ON?

Reilun nyrkin kokoinen sydän pumppaa 8000 litraa, eli tankkiautollisen verta vuorokaudessa eteenpäin ja verisuonten kokonaispituus on noin 120 000 kilometriä. Onko mahdollista, että sydän yksin huolehtii verisolujen ja ravinteiden kuljetuksesta?

Itse asiassa sydän huolehtii vain isompien valtimoiden verenkierrosta, joita on noin 11.5%. Isojen laskimoiden osuus verisuonistamme on 14.5% ja ylivoimaisesti merkittävin osuus verenkierrostamme on mikroverisuonten alueella 74%.

Sydämen apuna  on itsenäinen mikroverisuonijärjestelmä. Hyvin toimivassa mikroverisuonijärjestelmässä on oikea rytmi eli vasomotion! Isommissa pikkuarteoleissa supistuminen ja rentoutuminen tapahtuu minuutin välein ja pienemmissä pikkuarteoleissa 20 sekunnin välein.  Mikroverisuonten säätely on sydämen toiminnasta riippumatonta ja siihen osallistuu osin keskushermosto ja osittain paikalliset järjestelmät. Isompien arteolien seinämässä on sileä lihas, jossa on reseptoreita ja ne ovat keskushermoston säätelemiä. Astetta pienempien arteolien seinämä on huomattavasti ohuempi ja siellä muodostuu entsyymien toiminnan seurauksena typpioksidia, joka avaa lopulta kapilaarin.

Mikroverisuonten rytminen liike työntää happimolekyylejä kuljettavia punasoluja eteenpäin 20 km tunnissa kohden hiusverisuonta, joka on pienin mahdollinen verisuoni. Hiusverisuonessa eli kapilaarissa punasolu luovuttaa hemoglobiiniin sitoutuneet happimolekyylit solun käyttöön.
Solussa oleva voimalaitos eli mitokondrio tarvitsee happea muodostaakseen glukoosista ATP:tä. Tätä prosessia kutsutaan sitruunahappokierroksi.

Soluaineenvaihdunta kestää noin sekunnin ja punasolu sitten vie aineenvaihduntajätteen eli hiilidioksidin venulijärjestelmää(pienet laskimot) pitkin pois kehosta. Hiilidioksidin hengitämme sitten hetken kuluttua pois.
Aineenvaihdunta tapahtuu pelkästään kapilaarialueella. Valitettavasti siellä tapahtuvat toiminnot ovat huonosti tunnettuja. Pienempiin pikkuarteoleihin ja kapilaareihin ei voi vaikuttaa lääkkeillä, joten se on varmaan syy miksi esim. Suomessa ei ole yhtään tieteellistä tutkimusta mikroverisuonten toimintamekanismeista toistaiseksi.

Onneksi meidän ei tarvitse sitä tietää kaikkea noin yksityiskohtaisesti, koska meidän mikroverisuonemme tietävät kuinka toimia. Meidän tehtävämme on vaan toimia niin, ettemme häiritse liiaksi tätä hienoa mekanismia. Vältämme stressiä, nukumme hyvin, liikumme riittävästi ja syömme ravintopitoista ruokaa.
Häiriintynyttä mikroverenkiertoa pystytään kyllä stimuloimaan fysikaalisin keinoin. Ylivoimaisesti tehokkain tapa stimulointiin on Bemer-verisuoniterapialaitteen tuottama signaali, joka käynnistää ja tahdistaa erikokoisten mikroverisuonten rytmisen liikkeen.

Stressi ja vähäinen liikunta vaikuttaa mikroverisuonten rytmiseen liikkeeseen eli vasomotioniin. Stressihormooni Kortisoli kiinnittyy isompien arteolien seinämässä oleviin reseptoreihin ja se aiheuttaa sileän lihaksen supistumisen. Punasolujen liike hidastuu ja ne takertuvat toisiinsa. Akuutissa stressissä pienemmät arteolit aloittavat värinän, jolla pyritään kompensoimaan isompien arteolien toimintahäiriötä. Kroonisessa stressissä pienten arteolien värinäkin lakkaa, minkä seurauksena kapilaari ei aukea, eikä punasolu pääse perille.  Soluihin tulee happivaje, eivätkä ne enää tuota energiaa(ATP:tä). Solujen energiavaje aiheuttaa väistämättä soluvaurioita.

Valtaosa ihmisen tuntemasta kivusta on iskeemistä, eli hapen puutteesta johtuvaa. Myöskin useiden kroonisten sairauksien taustalla heikentynyt mikroverenkierto. Kokemamme oireilu on yleensä jäävuoren huippu. Taustalla on pitkäaikainen mikroverisuonten toimintahäiriö ja solujen hapen puute.